Miksi olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon?

Koen, että nyt, yli 70-vuotiaana, minulla on kylliksi henkistä pääomaa antaa osaamiseni laajemmin helsinkiläisten hyväksi. 

 

Vuosikymmenien kokemukseni eri toimialajärjestöjen johtajana opetti minulle tavoitteiden asettamisen merkityksen ja sen, millaisilla keinoilla tavoitteet saavutetaan. Tehtäväni on ollut poistaa esteitä jäsenyritysten kasvun ja kehittymisen edestä. Työni kautta olen vaikuttanut poliittisiin päätöksiin.

 

Olen luonut järjestön ja yritykseni sisälle luottamuksen ilmapiiriä ja osoittanut, että johtajuus on myös vastuuta. Nyt olen valmis tekemään tätä kaikkea helsinkiläisten hyväksi.

MIKSI KOKOOMUS?

Olen kokenut Kokoomuksen poliittiseksi toimijaksi, jossa ihmisiä arvostetaan yksilöinä. Puolueeksi, jossa jokaisella on vastuu itsestään. Toimijaksi, jossa ei ole oikeuksia ilman velvollisuuksia. Yhteisöksi, jossa ketään ei jätetä yksin, kun apu on tarpeen.

274